TIEDOTE: 15.3.2020 klo 8:00 Koronaviruspandemian vaikutukset Asikkalan kunnan toimintaan

Suomen hallituksen tiedotustilaisuudessa 12.3.2020 klo 14 annettiin julki suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Nämä suositukset huomioiden Asikkalan kunta on tehnyt seuraavia lähiajan linjauksia toimintaansa.

Koulujen ja päiväkotien toiminta jatkuu normaalisti. Huoltajia pyydetään huomioimaan, ettei sairasta lasta tule tuoda päiväkotiin tai kouluun. Tämä koskee myös avointa varhaiskasvatus- ja iltapäivätoimintaa.

Liikuntapalveluiden järjestämiä terveysliikuntaryhmiä sekä Oltermannissa järjestettävää ikääntyneiden päivätoimintaa ei toteuteta 13.3.-30.4. välisenä aikana. Liikuntahalli ja liikuntahallin kuntosali on myös suljettu sunnuntaista 15.3. 2020 alkaen! Nuokku sekä kirjasto pidetään normaalisti auki.

Toistaiseksi kunnan alueella ei ole vahvistettuja koronavirustapauksia. Tilannetta seurataan aktiivisesti ja kunta on varautunut toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Kunnan tiedottamista voi seurata kunnan internetsivuilta sekä kunnan Facebook-sivuilta. Koulut ja päiväkodit tiedottavat lisäksi omia käytössä olevia tiedotuskanavia pitkin.

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, p. 044 7780 210
rinna.ikola-norrbacka@asikkala.fi