ASIKKALAN KUNTA - VASTAUS KYSYMYKSEEN

nuorille vastuuta ja mielekästä tekemistä


02.03.2010 Jori Ravantti (rakennemuutos@gmail.com) kysyi:

Nuoret kyselyy nyt kesätöitä kunnasta. Onko kunnassa mietitty sitä, että kyseessä on ne ihmiset, jotka vähän ajan päästä päättää kunnan asioista ja tulee johtaviin virkoihin? Mitkä ovat ne ovet, jotka nuorille on avoinna? Tämä on siinä mielessä oleellista, että paljon meille päättäjille puhuttu huoltosuhde ei riipuu pelkästään ikärakenteesta, vaan ottamalla nuoret mukaan muuhunkin kuin pubeihin, kortistoon tai vankilaan, saadaan huoltosuhdetta paremmaksi. Tällä nuoret mukaan ottavalla toimintatavalla ei ikääntyvien työtaakka kasva liian kovaksi. Mielestäni meidän vähän vanhempien on syytä tehdä kohtuullisia uhrauksia nuoremman väestönosan hyväksi etteivät tipu kelkasta.

02.03.2010 Kunnanjohtaja Juri Nieminen (juri.nieminen@asikkala.fi) vastasi:

Hei! Koska kunnan henkilöstö lomautetaan 2010 emme valitettavasti voi ottaa kesätyöntekijöitä kuntaan tänä vuonna. Aiempina vuosina olemme ottaneet ja jatkossa taas otamme kesätyöntekijöitä.

Nuorisotoimi on Asikkalassa hyvin resurssoitu. Vanhempien vastuu lapsistaan ulottuu 18 ikävuoteen saakka. Tämän jälkeen edessä on toivottavasti opiskelut tai työelämä. Taantumat osuvat aina pahimmin nuoriin, koska heillä ei ole pysyviä työsuhteita. Lisäksi väestörakenteen muutos heilauttaa valtaa ikääntyneille, joten nuorten asiat eivät välttämättä ole politiikassa tärkeimpiä asioita.

Terveisin!

Juri Nieminen, kunnanjohtaja