Ympäristönsuojelu

 

     

     Kuvassa alppivuokko    

Kunnan tehtävänä on valvoa ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen ja virikkeitä antava asuinympäristö. 

Ympäristönsuojelun ja -hoidon tarkoituksena on omalta osaltaan vastata edellä mainitun tehtävän toteuttamisesta. Ympäristönsuojelun tehtäviin kuuluvat ympäristölainsäädännön valvonnan lisäksi hankkia ympäristön suunnittelun ja hoidon kannalta tärkeää tietoa ympäristön tilasta. Lisäksi jo hankittua tietoa ylläpidetään ja huolehditaan ympäristötilan edellyttämästä seurannasta. Tietoa hankitaan siis kunnan omaan käyttöön ja välitettäväksi edelleen kuntalaisille ja muille ympäristöstä kiinnostuneille. 

Ympäristön tila, puhdas ja monipuolinen luonto on Asikkalan tärkeimpiä voimavaroja ja ympäristön tilaa voidaan pitää hyvänä. Kunnassa ei ole sellaista teollisuutta joka voisi aiheuttaa merkittävää ympäristönpilaantumista vaikka maailman laajuisten ympäristömuutoksien vaikutukset alkavatkin näkyä metsä- ja järviluonnossa. Tästä huolimatta ei luonnon toimintakyky silti ole olennaisesti vaarantunut. Myös vesistöjen tilaa voidaan pitää hyvänä. Asikkalassa on yhteensä 88 kpl yli hehtaarin suuruista järveä ja vesiensuojelu on keskeisin ympäristönsuojelun tehtävistä.


Matkailu- ja virkistyskäytön kannalta on tärkeää säilyttää vesien hyvä laatu, puhtaus. Lisäksi yhteiskunnan veden hankinnan kannalta on tärkeää panostaa vesien suojeluun. Osittain Asikkalan alueella sijaitsee pääkaupunkiseudun vedenhankinnan kannalta tärkeä vesistö; Päijänne. Päijänteen veden laadun säilyminen takaa edelleen hyvälaatuisen juomaveden saannin pääkaupunkiseudulla. 


Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristölautakunta. Ympäristölautakunnan, ympäristönsuojelun palveluksessa toimii ympäristönsuojelusihteeri.











 

Copyright 2011 asikkala.fi | Käyntiosoite: Rusthollintie 2 | Postiosoite: PL 6, 17201 VÄÄKSY | Puhelinvaihde: (03) 888 6111
Telefax: (03) 888 6268 | Sähköposti: kirjaamo@asikkala.fi | Henkilökunnan sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@asikkala.fi | Internet-osoite: www.asikkala.fi Kirjaudu