Ruokapalvelu

Ajankohtaista:

- Kokeilemme valmistuksessa SAGA Ruoanlaittopaperia
- PRO 2012 SUURTALOUSKOKKI: EILA PAANANEN
- Asiakastyytyväisyyskysely 2011

-
Ympäristöpassi
- Kouluruokasuositusten toteutuminen 2011
- Kouluruokasuositusten toteutuminen 2009
- Kouluruokasuositus 2008
- Kouluruokailu Asikkalassa
- Natriumglutamaatti pois ruoista 1.1.2010 lähtien
- Päijät-Häme-lehtiartikkeli 16.9.2009


Ruokapalvelu

Asikkalan ruokapalvelu on perustettu 1.1.2006 yhdistämällä sivistystoimen koulukeittiöt ja perusturvan päiväkotikeittiö ja palvelukeskus-keittiö hallinnollisesti yhteen. Vuoden 2012 alusta kunnan ruoka-, siivous- ja kiinteistönhoitopalvelut yhdistettiin omaksi Tukipalveluyksikökseen joka kuuluu tekniseen toimialaan.

 

 

 

 






Oltermannin tuotantokeittiö

Ruokapalvelun toimipisteistä kuusi on tuotantokeittiöitä ja neljä palvelukeittiöitä sekä ruokapalveluhallinto, jonka sijoituspaikka on tekninenvirasto.


Palvelu

Asikkalan ruokapalvelu tuottaa monipuolisia ruokapalveluja Asikkalan kunnan toimintayksiköille ja peruspalvelukeskus Oivan Asikkalan toimipisteille. Tavoitteena on tuottaa ja tarjota taloudellista, terveellistä ja maistuvaa perusruokaa ja erikoisruokavalioita. 

Asikkalan ruokapalvelun eri yksiköissä ruokailee tällä hetkellä n. 1845 asiakasta päivässä. Asiakkaat ovat päivähoitolapsia ja koululaisia sekä Asikkalalaisia eläkeläisiä ja kunnan henkilökuntaa. 

Ruokapalvelussa työskentelee 25 ammattilaista; kolme ruokapalveluesimiestä, kuusi kokkia, 11 ruokapalvelutyöntekijää ja yksi ruokapalvelupäällikkö ja lisäksi ruokapalvelussa työskentelee neljä ruokapalvelun ja siivoushuollon yhteistä moniosaajaa.


Ruokalista

Asikkalan ruokapalvelussa on seitsemän viikon kiertävä runkolista. Ruokalistatyöryhmä päivittää runkolistan seitsemän viikon välein. Päivityksessä huomioidaan vaihtoehdot, teemat, tapahtumat, juhlapyhät ja asiakaspalautteet. Vuonna 2011 ruokalistatyöryhmään kuuluvat:

  • Anianpellon ruokapalvelusta Suvi Kokkonen,
  • Kalkkisten ruokapalvelusta Ulla Hoikkala,
  • Yhteiskoulun ruokapalvelusta Marjo Salo ja Kaija Vainio,
  • Vesivehmaan ruokapalvelusta Katriina Bister / Sirpa Korpela,
  • Länsi-Asikkalan ruokapalvelusta Eila Paananen sekä
  • ruokapalveluhallinnosta Minna Pettinen.
 

 

 

Koulujen ja päiväkotien sekä Oltermannin Myllärin ruokalista julkaistaan viikoittain Päijät-Häme -lehdessä. Sen lisäksi koulujen ruokalista julkaistaan nettisivuilla; Palvelut/Koulutus ja opiskelu/Koulujen ruokalista. Linkki tästä.

 

 

 

  

Ennakkolippujen osto-ohjeet:

Henkilökunnan lounaslippujen osto-ohje linkki tästä.


VYKin välipalalippujen osto-ohje linkki tästä. 



Erityisruokavalio-ohjeistus:

Asikkalan ruokapalvelun erityisruokavalio-ohje on päivitetty ja saat sen aukeamaan tästä.


Asiakaspalaute

Asikkalan ruokapalvelun toiminnasta voit antaa palautetta ruokapalveluhallintoon puh. 044 778 0215 sekä sähköpostilla osoitteeseen minna.pettinen(a)asikkala.fi. Voit antaa palautetta myös suoraan tuotanto- ja palvelukeittiöihin.

Lähemmät yhteystiedot löytyvät asianomaisen keittiön kohdalta. Kirjallista palautetta voit antaa myös käyttämällä kunnan palautelomaketta, jonka saat aukeamaan tästä.


Rekrytointi

Voit halutessasi jättää Asikkalan kunnalle avoimen työhakemuksen. Avoimen hakemuksen voit osoittaa Tukipalvelupäällikölle tai suoraan kohde-esimiehille. Avoimia hakemuksia voidaan käyttää haettaessa työntekijää määräaikaiseen tehtävään. Vakituisista avoimista työpaikoista ilmoitetaan lehdissä ja työvoimatoimiston kautta ja niihin tulee täyttää oma kohdistettu hakemuksensa ilmoituksessa mainitulla tavalla.


Toimipisteet

Ruokapalveluhallinto

Ruokapalvelu kuuluu hallinnollisesti kunnan tekniseen toimeen osana Tukipalvelun hallintoa. Ruokapalveluhallinnon tehtävänä on talousarvion suunnittelu, tulostavoitteiden määrittely, toteutumien seuranta, henkilöstöhallinto, henkilöstön koulutus, henkilöstön toiminnan ja tehtävien suunnittelu, toimintojen maksuliikenteen hoitaminen ja ostosopimukset. Tehtäviin kuuluu myös investointien suunnittelu; muutoshankkeet, koneiden ja laitteiden kilpailuttaminen. Hallinnon tehtäviin kuuluu ruokalistan suunnittelu yhdessä ruokalistatyöryhmän kanssa, ruoan laadullisesta tasosta vastaaminen ja ravitsemusalan asiantuntijapalvelut sekä yhteyden pito asiakkaisiin ja päättäjiin.

Yhteystiedot

Asikkalan tekninenvirasto

Ruokapalvelu

Asikkalantie 21 /PL 6
17201 VÄÄKSY

Ruokapalveluhallinto:

Tukipalvelupäällikkö

Minna Pettinen

p. 044 778 0215 (6215)

s-posti: minna.pettinen(a)asikkala.fi


Tuotanto-, palvelu- ja jakelukeittiöt

Tuotantokeittiö valmistaa ateriat ja tarvittavat erikoisruokavaliot. Valmistus tapahtuu yhteistä ruokalistaa noudattaen ja yhteisten valmistusohjeiden mukaisista raaka-aineista. Raaka-aineet on valittu hankintasopimusten mukaisista tuotteista. Tuotantokeittiö hoitaa omassa toimipisteessään tapahtuvan aterioiden tarjoilun ja astiahuollon ja vastaa tarjotun ruoan laadusta, oikeasta tarjoilulämpötilasta ja tarjoiluajasta. Keskuskeittiöinä toimivissa tuotantokeittiössä pakataan lähtevät ateriat kuljetuslaatikoihin ja vastataan lähetettävien ruokien laadusta, lähtölämpötilasta ja oikea-aikaisesta kuljetuksesta. Tuotantokeittiöitä ovat Anianpellon-, Kalkkisten-, Länsi-Asikkalan-, Vesivehmaan- ja Yhteiskoulun ruokapalvelut sekä Oltermannin ruokapalvelu.

Palvelukeittiö hoitaa oman toimipisteen ruoan tarjoilun ja astiahuollon sekä vastaa ruoan oikeasta tarjoilulämpötilasta, -ajasta. Palvelukeittiöitä ovat Urajärven- ja Kanavan koulujen ruokapalvelut sekä päiväkoti Hulivilin ja Vehmiksen ruokapalvelu. Tuotanto- ja palvelukeittiön ruokapalveluhenkilökunta muodostavat yksikön, jolla on yksi kustannuspaikka ja lähiesimiehenä joko ruokapalveluesimies tai ruokapalvelupäällikkö.

Jakelukeittiö on yksikkö, missä ei toimi ruokapalvelun omaa henkilökuntaa laisinkaan, vaan ruokahuolto tapahtuu pisteen oman henkilökunnan toimesta. Ruoka toimitetaan yksikköön tuotantokeittiöltä. Jakelukeittiö on vain Kivitaskun päiväkodissa.


Linkit toimipisteisiin

Anianpellon koulun ruokapalvelu + Hulivilin ruokapalvelu

Kalkkisten koulun ruokapalvelu

Länsi-Asikkalan koulun ruokapalvelu

Vesivehmaan koulun ruokapalvelu + Urajärven koulun ruokapalvelu
                                                            + Vehmiksen päiväkodin ruokapalvelu

Yhteiskoulun ruokapalvelu + Vääksyn koulun ruokapalvelu

Oltermannin ruokapalvelu

 

Copyright 2011 asikkala.fi | Käyntiosoite: Rusthollintie 2 | Postiosoite: PL 6, 17201 VÄÄKSY | Puhelinvaihde: (03) 888 6111
Telefax: (03) 888 6268 | Sähköposti: kirjaamo@asikkala.fi | Henkilökunnan sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@asikkala.fi | Internet-osoite: www.asikkala.fi Kirjaudu