Esiopetus

Perusopetuslain mukainen maksuton esiopetus 4h/pv on tarkoitettu lapsille vuotta ennen lapsen oppivelvollisuuden alkua eli yleensä sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta. Esiopetus on vapaaehtoista, joten lapsen osallistumisesta päättävät huoltajat. Yleinen hakeminen tapahtuu erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
Esiopetus on maksutonta 4h/pv, esikoululaisen päivähoidosta peritään hoitomuodon mukainen maksu.
Asikkalassa on 1.8.2001 alkaen toteutettu esiopetusta perusturva- ja sivistyslautakunnan hyväksymän esiopetussuunnitelman mukaisesti. Esiopetusta toteutetaan päiväkodeissa – sekä kunnallisissa että yksityisessä - osana kokopäivähoitoa sekä erillisryhmissä Länsi-Asikkalassa, Kalkkisissa ja Vääksyssä. Erillisryhmäpaikat päätetään vuosittain ilmoittautuneiden perusteella. Päivittäinen toiminta-aika voi vaihdella toimipaikkakohtaisesti. Esiopetusta annetaan 700 h/toimintavuosi ja pääsääntöisesti noudatetaan koulun toiminta- ja loma-aikoja.
Esiopetuksen oppimis- ja opetusmenetelmiä ovat leikki, kiinnostavan oppimisympäristön järjestäminen sekä aktiivinen tutkiminen toisten lasten ja aikuisten kanssa. Lapsen oppimisedellytysten parantaminen ja mahdollisten riskitekijöiden tunnistaminen sekä varhain annettu tuki ovat keskeistä esiopetuksessa. Esiopetus on jatkumo varhaiskasvatuksesta kouluun.
Esiopetuksen osapäiväryhmät:
Länsi-Asikkala (Länsi-Asikkalan koulu)
Hilliläntie 207
17430 KURHILA
puh. 044 778 0767
Kalkkinen (Kalkkisten ryhmis)
Kenttätie 5
17240 KALKKINEN
puh. 044 778 0759
Vääksy (Anianpellon koulu)
Koulumestarintie 1
17200 VÄÄKSY
puh. 044 778 0774
Päiväkodit
Esiopetuskuljetukset
Jos perusopetuslain perusteella ja sivistyslautakunnan kuntakohtaisen päätöksen perusteella esioppilaan kuljetus lähimpään esiopetuksen osapäiväryhmään kotoa tai lasten päivähoidossa annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on kolme kilometriä tai pidempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Mikäli vanhemmat haluavat muuhun kuin lähimpään esiopetuksen osapäiväryhmään, vanhemmat vastaavat itse lasten kuljettamisesta aiheutuvista kustannuksista.

