Urajärven koulu
Koulunjohtaja Eila Moilanen
Urajärvenraitti 151
17150 URAJÄRVI
puh. 044 778 0033
sähköposti: eila.moilanen(a)asikkala.fi
kotisivut: http://urajarvenkoulu.asikkala.fi
Yleistä
Kaunis kulttuurimaisema luo puitteet Urajärven viihtyisälle kyläkoululle Salpausselän kupeessa, Vääksy-Vierumäki-tien läheisyydessä 17 kilometriä Vääksyn keskustasta. Koulussa toimivat vuosiluokat 1-6 kahden opettajan voimin. Oppilaiden hyvinvoinnista vastaavat edellä mainittujen lisäksi oma kokki-siivooja ja talonmies. Oppilaita on alle 30.
Toiminta-ajatus
Koulun, oppilasaineksen ja ympäristön lähtökohdista käsin pyrimme edistämään yksittäisen oppilaan kasvua yksilönä ja yhteisön jäsenenä sekä ohjaamaan häntä ympäröivän maailman havainnointiin ja ymmärtämiseen.
Työskentelystä
- Alkuopetuksessa keskitytään perustaitojen ja työskentelytapojen oppimiseen.
- Itsenäinen tiedonhankinta ja ryhmässä työskentely ja yhteistoiminnallisuus painottuvat ylemmillä luokilla.
- Tietotekniikkaa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan kaikissa oppiaineissa.
Oppiaineiden sisältöjen lisäksi ja niiden avulla pyrimme kaikissa toiminnassamme seuraaviin päämääriin:
a) Yksilönä yhteisössä kasvaminen.
b) Ympäröivän maailman havainnointi ja ymmärtäminen.

