Koulukuljetukset

Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 §:n mukaan sekä sivistyslautakunnan palvelutason määrittelyn perusteella.

Kuljetusperiaatteista on tällä sivulla luettavissa osia. Kokonaisuudessan kunnan järjestämät kuljetukset, oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet voi lukea tästä.


Palvelutason määrittely

Asikkalan kunta järjestää esi- ja perusopetuksessa oleville oppilailleen koulukuljetuksen seuraavasti:

· Esiopetus, jos koulumatka on pidempi kuin kolme (3) kilometriä.

· 1-2 luokka, jos koulumatka on pidempi kuin kolme (3) kilometriä.

· 3-9 luokka, jos koulumatka on pidempi kuin viisi (5) kilometriä.

· Ensisijainen kuljetusmuoto on linja-auto.

· 1-3. luokka, jos hän joutuu ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 80 km/h.

· 1-2. luokka, jos hän joutuu ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 60 km/h.

· 1-6. luokka, jos 313 tiellä koulureitillä ei ole kevyenliikenteen väylää (1-2 luokka, erillinen kuljetusjärjestely jos hän joutuu ylittämään tien).

· Jos 1-6. luokan oppilas anoo  vieraaseen koulupiiriin, kunta ei järjestä kuljetusta eikä vastaa kuljetuskustannuksista.

· Jos 1-6. luokan oppilas siirretään vieraaseen koulupiiriin, kunta  järjestää ja vastaa kuljetuskustannuksista.

·  Jos 1-6. luokan oppilas osallistuu iltapäiväkerhotoimintaan, kunta ei ole velvollinen järjestämään kuljetusta eikä vastaamaan kuljetuskustannuksista.

· Oppilaan edellytetään kävelevän kuljetusreitin varteen. Omavastuuraja on enintään esikoululaisilla yksi (1) kilometri, 1-6 luokilla (3) kilometriä, 7-9 luokilla neljä (4) kilometriä.

· Kuljetusoppilaat sijoitetaan ”kuljetusluokalle”.

· Oppilaalla voi olla vain yksi väestörekisteritiedoissa oleva kotiosoite.

· Lukiolaisille, joille on myönnetty koulumatkatuki, pyritään järjestetään koulukuljetus tukikuukausien ajaksi. Opiskelijoilta peritään KELA:n määrittelemä omavastuuosuus jokaiselta tukikuukaudelta. Lukiolaisiin ei sovelleta odotusaikoja. 

· Asikkalan kunta tukee muista kunnista tulevien oppilaiden koulumatkaa enintään 82 €/kk. (Sltk 16.8.11 § 74)

Matkanpituus tarkoittaa yhdensuuntaista koulumatkaa.

Kunnan järjestämät kuljetukset ovat avoimia kaikille kulkijoille. Varsinaisissa koulukuljetuksissa etusija on esi- ja peruskoulun oppilailla.


Kuljetusanomuslomake löytyy täältä.


Lisätietoja talouspäällikkö Aija Viikilä
puh. (03) 888 6231
sähköposti: aija.viikila(a)asikkala.fi

Copyright 2011 asikkala.fi | Käyntiosoite: Rusthollintie 2 | Postiosoite: PL 6, 17201 VÄÄKSY | Puhelinvaihde: (03) 888 6111
Telefax: (03) 888 6268 | Sähköposti: kirjaamo@asikkala.fi | Henkilökunnan sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@asikkala.fi | Internet-osoite: www.asikkala.fi Kirjaudu